Luonnollisempi herkuttelu nosteessa – Parrotsin irtosnacksit uudistuvat ja valikoima laajenee

Luonnollisempi herkuttelu nosteessa – Parrotsin irtosnacksit uudistuvat ja valikoima laajenee

Kuluttajien herkuttelukäyttäytymisen takana on useita eri tekijöitä, joista yksi on luonnollisempien herkkujen valitseminen. Parrots-irtosnacksvalikoima vastaa monenlaisiin herkuttelutarpeisiin. Valikoimasta löytyy yli 60 eri tuotetta niin makeita kuin suolaisiakin vaihtoehtoja.

– Suomen irtosnacks-markkina on vasta lapsenkengissä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jossa irtosnackseja myydään moninkertaisesti enemmän. Ruotsalaisilla on kategorialle jopa oma vakiintunut nimensä, “naturgodis”. Suomessa markkina on vasta kehittymässä eikä meillä oikein edes tiedetä, millä nimellä näitä herkkuja kutsutaan. Jos joku keksii hyvän idean, niin meille saa kertoa, Cloettan ​​tuoteryhmäpäällikkö Elina Levonmaa vinkkaa.

Uutuudet kiinnostavat kuluttajia, ja niiden osuus irtosnacksien myynnistä onkin 10 prosenttia. Suurin kategoria irtosnackseissa ovat suklaapäällysteiset pähkinät ja lakritsit, joiden osuus valikoimasta on yli puolet. Parrotsilla kevään uutuuksista löytyy esimerkiksi poksahteleva suklaamaissi, maapähkinä-valkosuklaapala ja valkosuklaa-salmiakkilakritsi.

– Odotamme luonnollisempien herkkujen kategorian kasvavan, ja yhä useamman makeisten kuluttajan kokeilevan irtosnackseja. Suklaapäällysteisiä tuotteita halutaan herkkuhetkiin yleisesti yhä enemmän, Levonmaa sanoo.

Ruotsissa irtosnackseilla herkutellaan, Suomessa kiinnostaa maustamattomuus

– Ruotsin ostodatan perusteella voidaan sanoa, että ruotsalaiset ovat selvästi herkuttelijoita myös irtosnacks-hyllyllä. Ruotsissa korostuvat beer-snacking-tuotteet eli suolatut pähkinät, mutta myös herkulliset suklaakuorrutetut pähkinät. Tällä hetkellä suomalaiset taas ostavat eniten maustamattomia pähkinöitä eli kulutuskäyttäytyminen on vielä aivan päinvastaista, Levonmaa toteaa.

Irtosnacksien korvatessa entistä useammin irtomakeiset, haetaan uudistuneeseen konseptiin oppeja karkkihyllyltä. Uudistuneesta Parrots-konseptista löytyy jokaisen käyttökerran jälkeen pestävät kauhat sekä kartonkinen kuppi uutena pakkausvaihtoehtona. Näin kuluttajat pystyvät paremmin myös arvioimaan ostoksen hinnan.

Parrots-tuotteita saa ainoastaan päivittäistavarakauppojen irtomyynnistä eikä niitä ole tarjolla pakattuina. Lista tuotteita myyvistä kaupoista löytyy osoitteesta: http://www.parrots.fi.

Kyselytutkimus: Budapest-konvehdit kuuluvat suomalaisten jouluun – yli puolet nauttii niitä joulun aikaan

Suomalaisten joulussa korostuvat perinteet ja makumuistot. Tuoreen Tuhat suomalaista -tutkimuksen mukaan Budapest-konvehdit ovat monelle suomalaiselle tärkeä osa joulunviettoa. Iro Researchin Cloettan toimeksiannosta toteuttamassa tutkimuksessa selvisi, että 53 % suomalaisista kertoo Budapest-konvehtien kuuluvan joulupöytäänsä joko usein tai satunnaisesti.
Lehdistötiedotteet

Cloettan joulu 2025 tarjoaa kaksi uutuutta: CandyKingin suursuosion saavuttaneen irtokarkkijoulukalenterin ja ruotsalaiset Juleskum-vaahtokarkkitontut

Cloetta tuo joulun 2025 odotukseen kaksi herkullista uutuustuotetta, jotka ilahduttavat koko perhettä. CandyKingin irtokarkkijoulukalenteri on uudistunut entistä monipuolisemmaksi, mukana myös brändisuosikkeja kuten Tupla ja Sisu. Lisäksi ruotsalainen jouluklassikko Juleskum lanseerataan virallisesti Suomessa: mansikanmakuiset vaahtokarkkitontut tuovat mukanaan ripauksen perinteistä ruotsalaisen joulun tunnelmaa. Molemmat uutuudet ovat saatavilla Keskon ja S-ryhmän ruokakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan lokakuusta alkaen.
Lehdistötiedotteet

Cloettan syksyn uutuusmakeiset tarjoilevat raikkautta, kirpeyttä ja salmiakkisia makuja

Cloetta tuo syksyyn herkullisen kattauksen uutuusmakeisia, jotka tarjoavat raikkautta, kirpeyttä ja salmiakin särmää. Jenkki-purukumit, Sisu-salmiakit, vegaaniset Aakkoset, raikastavat Mynthon-pastillit ja uudenlainen TV Mix -karkkipussi ilahduttavat monipuolisilla makuyhdistelmillä ja vastuullisilla pakkauksilla – mukana on niin mehukasta appelsiinia, kirpeää omenaa kuin intensiivistä menthol-salmiakkia.
Lehdistötiedotteet